Kuinka partaveitsi keksittiin: Jean-Jacques Perretin vartioitu terä

Kysy huoneesta, joka on täynnä märkiä parranajokoneita, kuka keksi turvaparranajokoneen, niin kuulet yleensä yhden nimen. Todellinen tarina on vanhempi ja paljon sotkumpi. Parranajokone ei saapunut yhdessä nerouden välähdyksellä; se syntyi hyvin vanhasta ongelmasta, eli kuinka painaa terävä reuna ihoa vasten avaamatta sitä. Lopullinen vastaus oli melkein kiusallisen yksinkertainen: laita jotain terän ja kasvojen väliin, jotta vain terässiikale pääsee iholle.

Ennen nimeä: Jean-Jacques Perret'n puinen vartija

1700-luvulla parranajo oli parturin työtä ja riskialtista. Suorat parranajokoneet olivat pitkiä, jäykkiä ja anteeksiantamattomia, ja hetken piittaamattomuus jätti haavan. Vuonna 1762 ranskalainen leikkuri nimeltä Jean-Jacques Perret julkaisi parranajoa koskevan tutkielman, jossa hän kuvaili suoraa partaveitsiä, jossa oli puusuojus, joka kulkee reunaa pitkin.

Idea tuli puusepän koneesta, jossa puinen suu ohjaa kuinka paljon rautaa voi purra puuhun. Perre sovelsi samaa ajattelua teräkseen ja ihoon. Suojus rajoitti näkyvyyttä, terä ei enää pystynyt kaivamaan sisään, ja leikkauskulmasta tuli työkalu, jonka päätti käsin sijaan.

Perret ei koskaan käyttänyt ilmaisua turvaparranajokone, ja hänen laitteensa oli edelleen suora partakone, joka tarvitsi irrottamista. Se toimi parhaiten koulutusvälineenä nuorille miehille, jotka oppivat ajamaan parranajon. Mutta periaate, jonka hän kirjoitti paperille 1760-luvulla, valvoa valotusta ja ohjaa kulmaa, on juuri se periaate, jota jokainen turvaparranajokone noudattaa edelleen.

1880: Termi itse tulee patenttitietueeseen

Ilmaus turvaparranajokone esiintyy ensimmäisen kerran patentissa, joka myönnettiin vuonna 1880 Kampfe-veljeksille, saksalais-amerikkalaisille leikkureille, jotka työskentelevät New Yorkissa. Niiden muotoilu oli pikemminkin runko kuin paljas terä: ontto hiottu terä istui pidikkeen sisällä, jossa oli kampamainen suojus edessä ja kahva takana.

Runko teki kaksi työtä kerralla. Se piti reunaa kiinteässä kulmassa, joten parranajokone ei enää tarvinnut vakaata rannetta, ja se suojasi ihoa kaikelta paitsi kapealta teränauhalta, jonka kampa paljasti. Varhaiset mallit eivät olleet halpoja, ja terä piti silti ottaa pois, irrottaa ja hioa. Siitä huolimatta 1880-luvun lopulla vartioituja parranajokoneita tuli markkinoille yhä enemmän, ja nykyaikaisen parranajon muoto, kahva, pää ja yksi pieni huolenaihe olivat jo näkyvissä.

1901–1904: Ohut teräs kirjoittaa taloustieteen uudelleen

Sitten tuli kuningas C. Gillette, amerikkalainen myyntimies, jolla oli itsepäinen idea. Paksun, jäykän terän sijasta, joka piti teroittaa uudelleen, hän kuvitteli ohuen teräslevyterän, joka oli meistetty, karkaistu ja teroitettu tehtaalla ja kiinnitetty sitten kahden levyn väliin uudelleen käytettävään kahvaan. Kun reuna tylsistyy, terä meni roskakoriin ja uusi maksoi muutaman sentin.

Yritys perustettiin vuonna 1901, patentti tuli läpi vuonna 1904, ja ensimmäiset myyntitapahtumat vuonna 1903 olivat tarpeeksi pieniä kuljettaakseen kotiin yhdessä laatikossa. Kaikki muutti ensimmäinen maailmansota, jolloin miljoonille sotilaille annettiin uudet partaveitset. Miehet, joilla ei ollut koskaan ollut stropia, tulivat kotiin odottaen tuoretta reunaa paperikääreessä. Suora partakone ei koskaan kadonnut, mutta se lakkasi olemasta oletus.

Keksintö yhdellä aikajanalla

Miksi muotoilu selviytyi vuosisadasta

Mitä Perret löysi puupalasta, myöhemmin insinöörit mittasivat numeroina. Kolme heistä päättää, miltä partaveitsi tuntuu kasvoilla:

• Teräväli, terän reunan ja suojuksen välinen etäisyys.
• Terän valotus, kuinka kaukana reuna on suojuksen ja kannen linjan ulkopuolella.
• Parranajokulma, kuinka koko pää kohtaa ihon.

Säädä mitä tahansa näistä, ja partaveitsi muuttaa luonnetta miedosta ja anteeksiantavasta tehokkaaksi ja vaativaksi. Tästä syystä kaksi partakonetta, jotka näyttävät lähes identtisiltä, ​​voivat ajaa parranajon täysin eri tavalla.

Terällä on yhtä suuri merkitys kuin rungolla. Moderni kaksiteräinen terä on noin millimetrin kymmenesosan paksuinen teräsnauha, joka on hiottu mikronin osissa mitattuun reunaan ja sitten pinnoitettu. Sputteroitu kromi tai platinaseokset reunassa hidastavat kulumista, ja PTFE:n pintakerros vähentää kitkaa, joten terä liukuu vetämisen sijaan. Ruostumaton teräs estää tätä reunaa syöpymästä parranajon välillä, minkä vuoksi nykyään valmistetut terät kestävät kauemmin kuin 1900-luvun alkupuoliskolla hallinneet hiiliteräsversiot. Jos haluat mennä syvemmälle geometriaan, meidän opas partakoneen suunnitteluun ja materiaaleihin kattaa sen askel askeleelta.

Työpajaideasta tuotantolinjaan

Olemme tehneet teriä Songjiangissa, Shanghaissa vuodesta 1997, ja kysymykset, joihin vastaamme joka viikko, ovat samat, joita Perret ja Kampfe-veljekset työskentelivät: kuinka paljon reunaa pitäisi näkyä, kuinka paksu teräksen tulee olla ja mikä pinnoite pitää sen sileänä toisella ja ensimmäisellä parranajolla. Kukaan tehtaallamme ei väitä keksineensä turvaparranajokonetta, mutta vietämme päivämme yksityiskohtiin, jotka tekevät keksinnöstä käyttökelpoisen.

Mukautetut Super Steel 74 -kaksireunaiset partakoneen terät Tarkat kaksireunaiset terät, joiden pituus on 42,8 mm ja paksuus 0,1 mm, korkealuokkaisella valssatulla teräksellä ja OEM-räätälöity partakonemerkkien mukaan. Näytä tuote →

Oma myymälämme pyörittää kahdeksaa automatisoitua linjaa ja valmistaa muutama sata miljoonaa terää vuodessa kaksi- ja yksireunaisista kulmakarvojen teriin ja niitä pitäviin kahvoihin. Matkan varrella investoimme magnetronisputterointilaitteisiin ohuiden metallipinnoitteiden levittämiseksi sekä automatisoituihin hitsaus- ja tarkastuskoneisiin, jotka tarkistavat reunat nopeammin ja johdonmukaisemmin kuin mikään silmäpari. Laatujärjestelmä noudattaa ISO 9001 -standardia, ja arkityö on pitkää kiistelyä teräslajeista, hiontakulmista ja pinnoitteen paksuudesta, perusteli kohteliaasti.

Monikäyttöiset yksireunaiset partakoneen terät Yksireunaiset terät kaapimiseen, trimmaamiseen ja hienoleikkaukseen, yhteensopivia eri pidikkeiden kanssa ja saatavana Tokkin-teräsvaihtoehtoina OEM-räätälöinnillä. Näytä tuote →

Mitä tämä tarkoittaa ostajille, on melko yksinkertaista. Kovalta tuntuvassa terässä on yleensä pikemminkin geometria- tai pinnoiteongelma kuin salaperäinen, ja pakkauksessa ruostuvassa terässä on materiaaliongelma. Niiden lajittelu ennen kontin lähettämistä on halvempaa kuin jälkikäteen.

Mukautettu 74 manuaalinen partakoneen kahvasarja Ruostumattomasta teräksestä ja ABS-kahvasta valmistettu partakonesarja vakio- ja pidennetyissä malleissa, jotka tarjoavat kestävät pidikkeet parranajoa varten tai parranajokäyttöön. Näytä tuote →

Kysymyksiä, joita ostajat edelleen kysyvät keksinnöstä

Kuka keksi ensimmäisen turvaparranajokoneen?

Jean-Jacques Perret on useimmiten tunnustettu nimi. Hänen vartioitu suora partaveitsi 1760-luvulla oli ensimmäinen laajalti kuvattu yritys tehdä terästä turvallisempi fyysisen suojan avulla vakaamman käden sijaan.

Milloin turvaveitsi keksittiin?

Se riippuu siitä, minkä virstanpylvään lasket. Vartioitu malli ilmestyi vuonna 1762, itse lause patentoitiin vuonna 1880, ja ohut kertakäyttöinen terä, jonka useimmat ihmiset nykyään kuvittelevat, saapui vuosien 1901 ja 1904 välillä.

Miksi sitä kutsutaan turvaparranajokoneeksi?

Koska suojus, korkki tai kampa rajoittaa sitä, kuinka paljon terä voi koskettaa ihoa. Verrattuna avoimeen partakoneeseen syvän leikkauksen riski pienenee jyrkästi, vaikka turvaparranajokone voi silti naarmuttaa huolimattoman parranajokoneen.

Kaksi ja puoli vuosisataa myöhemmin keksintö ei ole oikeastaan ​​muuttanut muotoaan. Suojus asettaa edelleen valotuksen, kahva asettaa edelleen kulman ja ohut pinnoitettu teräs leikkaa edelleen. Kaikki muu, metalliseoksen valinnasta sputterointikohteisiin, on hienostuneisuutta. Tämä on rohkaiseva ajatus jokaiselle tällä alalla työskentelevälle: hyvät ideat jäävät usein jäljelle, ja tehtävänä on tehdä niistä hieman parempia joka vuosikymmen.